MITÄ ON DOKUMENTAARINEN HÄÄKUVAUS?
Perinteisesti dokumentarismi (tai kuvajournalismi) viittaa siihen, että tapahtumat kuvataan aitoina, mahdollisimman objektiivisina, suunnittelemattomina ja sensuroimattomina. Suomalaisen hääkuvauksen kohdalla termi on kuitenkin hälventynyt ja tällaisista valokuvauksen genrerajoista useimmiten luistetaan, sillä pyrkimyksenä on saada tuotettua asiakkaalle mieleenpainuva ja näyttävä tarina heidän ikimuistoisesta päivästään.Estetiikan nimissä saatan esimerkiksi ehdottaa tiettyjä kuvakulmia tai pyytää siirtymään sopivampaan valoon, mutta pääsääntöisesti taltioin tilanteita niiden tapahtuessa. Kyyneliä, naurunpurskahduksia, kepposia, pieniä (tai suuria) hetkiä, joita hääpari tai vieraat eivät juhlan aikana välttämättä ole edes ehtineet huomaamaan. Suuret määrät poseerattuja yhteiskuvia tai muita lavastettuja tilanteita eivät siis kuulu dokumentaristina repertuaariini. (Niitä saadaan normaalisti paljon myös vieraiden toimesta kännyköillä).
VISUAALINEN TYYLINI
Tutustuttehan tyyliini (kerron siitä lisää täällä) ja aiempaan hääkuvamateriaaliini ennen kuvauksen varaamista. Kuvaan ja editoin itselleni luonnollisella otteella, ja on olennaista, että tämä tyyli ja tunnelma istuu myös teidän näkemykseenne. Paras match syntyy yleensä silloin, kun asiakas on oivaltanut, miksi haluaa juuri minut kuvaajakseen. Ilman muuta kuuntelen silti myös toiveitanne kuvauksen suhteen!
MITÄ HÄÄKUVAUKSEEN KUULUU?
Kuvauksen sisältö riippuu valitsemastanne tuntimäärästä ja siitä, mitä osaa haluatte painottaa. Koko päivän kuvauksissa taltioiduksi saadaan tunnelmat kihelmöivistä aamun valmistautumisista tanssilattian killerimooveihin. Iso painoarvo on vihkiseremonialla, joka on aina niin tunteikas, pidettiin se sitten kirkossa tai kallion laella. 12 tunnin kuvaus on oma suositukseni!
HINNASTO
Kuvauspaketit sovitaan asiakkaan tarpeiden mukaan ja hinnat pohjautuvat kuvauksen tuntimäärään. Ota yhteyttä, niin lasken teille tarjouksen saatuani lisätietoja. Kuumimpaan sesonkiaikaan toukokuusta syyskuun loppuun kuvaan lauantaisin ainoastaan 8 tunnin tai sitä pidempiä dokumentaarisia kuvauksia. Muille päiville lyhyemmätkin setit ovat tervetulleita.
Dokumentaarisen hääkuvauksen minulta varanneille tarjoan potretit erillisenä päivänä (ei kesälauantaisin) tai parikuvaukset (kihla/save the date/vuosipäivä) -30% hintaan.
Kotini on Helsingissä ja logistisista syistä toimin pääasiassa Etelä-Suomen alueella. Jos juhlitte tai aiotte peräti karata naimisiin kauempana, kannattaa ilman muuta kuitenkin kysäistä, miltä kalenterini näyttää.
Matkakulut sisältyvät kuvausten hintaan HSL:n ABC-vyöhykkeillä. Muihin kohteisiin lisätään matkojen hinta joko julkisilla yhteyksillä tai kilometrikorvaukset 0,40€/km autoon turvauduttaessa.
Kaikki hinnat sisältävät 24% arvonlisäveroa.